koirakoulussa oltiin taas tiistaina. mentiin vieraan esineen (puulavan) yli, häiriötreeniä vinkuleluilla ja sateenvarjoilla, ja luoksetulo- ja ohitusharjotuksia.
harjotukset meni paremmin kuin viime kerralla. ehkä siksi, että viime kerralla ne meni niin huonosti.. ja olihan tuo pitkä päivä ulkona niin crinokin väsyi ja alkoi käyttäytyä rauhallisemmin.
viikon päästä vielä mennään koirakouluun, mutta sitten tuleekin joulutauko ja tammikuussa crino ei ole enää vauvaryhmäläisen ikäinen. mennään siis alkeiskurssille jatkossa.
vähän kyllä epäilyttää pystytäänkö sitoutumaan, että varmasti joka viikko päästään tulee sinne.. toi vauvaryhmä oli helppo, ku se oli kertamaksusysteemillä. alkeiskurssi taas maksetaan kerralla.
ton voittaja-näyttelyn jälkeen on alkanu vähän enemmän taas kiinnostaa näyttelyhommat. olisi mukava päästä jonnekin näyttelyharjoituksiinkin, kun ei ole aavistustakaan, mitä koiran (ja minun) pitäisi siellä näyttelyssä osata.
eiköhän villakoirakerholla ainakin ole keväällä taas jotain kursseja.
kaiken temppuilun keskellä tärkeimmiltä opiskeluilta tuntuu kuitenkin nuo käytöstavat. tällä hetkellä on vielä helpohkoa opettaa, ettei saa hyppiä tai kerjätä. ja kuinka ollaan kun harjataan tai trimmataan tai putsataan korvia. pitääkin tänään taas totuttaa pientä tohon trimmeriin, se tuntui viimeeksi crinon mielestä niin ikävältä kapistukselta..
mut crinolle ehkä parasta koulutapaamisessa oli, että sai taas painia työkaverini koiran, Taavin kanssa :D
ja Tuffekin (Taavin aikuinen koirakaveri) oli mukana kentän laidalla ja päästiin siihenkin tutustumaan. sovittiin metsäretki ens sunnuntaille klo 12 tohon lähimetsään. ihanaa ku pääsevät leikkimään.
sitten ensi viikon tiistaina onkin jo 16 vko rokotukset ja voidaan alkaa huoletta tutustumaan vähän tuntemattomiinkin koiriin esim koirapuistoissa käyden :) jes!