tiistai 21. syyskuuta 2010

neuvolapäivä

crino täytti 3 vuotta, joten tuli aika mennä taas rokotuksille. rabies- ja neloisrokote on nyt otettu ja nuo on kuulema voimassa jopa kolme vuotta. eli vasta 2013 uudelleen! tosin yskärokote on voimassa vain vuoden, jos sen haluaa uusia sitten aiemmin.

crinoa jännitti lääkärissä alkuun, kun heti alettiin tutkimaan. oli kuitenkin melko rauhassa ja lopuksi kun sai nameja oli jo eläinlääkärin kaveri. rokotuspistoksista crino ei sanonut mitään eli ei varmaan sattunut.

meidän agilityharrastus on jatkunut viikottaisena keväästä lähtien ja viimekerralla sain käskyn hankkia loimi talvikaudelle, jotta lihakset pysyy lämpiminä myös odotellessa omaa vuoroa.

mustista ja mirristä löytyi siis meidän koiran ensimmäinen vaate:

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

tampereen ryhmänäyttely

mukava päivä takana!
ihania villakoira ja mukavia villakoirien omistajia.

crino käyttäytyi mielestäni ihan hienosti kehässä ja liikkui nätisti. lipoi tuomarin kättä, ei pelännyt ja antoi tuomarin rauhassa tutkia.

avoimessa luokassa oli kolme urosta ja crino sai arvosteluks EH eli erittäin hyvä. niillä muilla oli pitkät tukat ja ne sai ERIt (erinomaiset), joten oltiin sit avoimen luokan kolmansia. siinä viimisessä kehässä crino innostui pomppimaan ja riekkumaan enkä jaksanu oikein sitä laittaa kuriinkaan, ku tiesin, ettei me eri-koirien ohi nousta. eli oli oikeestaan siinä vaiheessa ihan sama, vaikka jälkeenpäin mietittynä siinä ois ollu hyvä paikka harjotella sitä kehäkäytöstä.




^ nämä kolme kuvaa kristan kotisivuilta

tuomarina toimi Otto Kcral Itävallasta. vaikutti lepposalta ja kivalta tuomarilta :)
kehäsihteerin käsialasta ei kääntäjä oikein saanut selvää, mutta tässä jotain:

"3-vuotias uros, joka oikean kokoinen, mutta hieman ____?___-tyyppinen. hieman painava runko, hieman lyhyet korvat, hyvä pitkä kaula. hyvä rintakehä, tiivis selkä, "substanssia" ?. oikeasti sijoittunut häntä, mutta voisi olla suorempi. hyvälaatuinen turkki, mutta väriltään hieman rusehtava ja hieman valkoista kauttaaltaan. vapaat liikkeet."

eli olettaisin, että EH ei tullut minkään yksittäisen virheen takia (kuten turkki puuttuu) vaan kokonaisuuden.

mutta koska olen kritisoinut ihmisiä, jotka pitää oman koiran EH-suoritusta ihan huonona, niin aion olla nyt eri mieltä asiasta ja olla ylpeä :D
mukava päivä ja mukava kokemus. lisää näyttelyitä meille, kiitos! ja ehkä sieltä ensi kerralla tulee taas ERIä.. ;)

näyttelyn tähtöset, Niki ja Dolli
onneksi olkoon! ihanan näköisiä koiria <3



voittajan on helppo hymyillä :D



näyttelyn rastakaksikko, Doris ja Hessu

perjantai 3. syyskuuta 2010

näyttelyyn valmistautuminen

trimmipäivä nro 1:
korvien nypintä ja putsaus, varpaiden trimmaus, isojen takkujen selvitys ja kynsien leikkuu.

trimmipäivä nro 2: (eli tänään)
huolellinen kuonokarvojen ajelu

trimmipäivä nro 3: (urakka edessä huomenna :P )
perusteellinen takkujen selvittely, perusteellinen pesu, perusteellinen turkin föönaus kuivaksi ja suoraksi sekä lopuksi trimmaus (jonka hoitaa saana).

ja aamulla pitäis käyttää ulkoilut ja ehkä vähän vielä treeniä juoksennella näyttelyhihnalla. jännittää jo aika paljon, vaikka ei oikeesti oo mitään saumaa pärjätä tuolla näyttelyssä näin lyhyellä turkilla. pitäis jostain löytää se leikkimieli ja mennä ihan vaan huvikseen tonne näyttelyyn. vaikee vaan ku alkaa jännittää. ja toisaalta tietty toivoo yli kaiken, että pärjäis turkista huolimatta hyvin ja saisi kivan arvostelun.

toivottavasti saadaan myös hyvät kannustusjoukot! ainakin kasvattaja on tulossa ja muita tuttuja villakoiraihmisiä :D

tulossa 12 isovillaa, joista osa tuttuja:
tytöt:
-doris (ruskea nyöri, lauran pepin sisko)
-dolli (musta, lauran toinen isovilla, kotisivu)
-paloma (musta, crinon kasvattajan pentunen Nerian Deianira, kotisivu )

pojat:
-hessu (musta nyöri, kotisivu)
-niki (valkoinen, kotisivu)

maalla