sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

koirahoitoapureita

mulla oli 9,5 tunnin työpäivä ja mies työreissulla. onneksi masin omistaja riikka käytti crinoa pissalla illalla. poika oli ollut kiltisti hoitajalle :)

ihanaa kun naapurustossa asuu tuttuja, joilla on koiria. frankin omistaja, asta-naapurikin on käynyt kerran crinoa ulkoiluttamassa.
ja oon siis velkaa kummallekin koiranhoitoapua :D

ajattelin etsiä täältä lähistöltä 4H:n dogsitterin. en tiedä löytyykö, mutta yritetään. olisi niin huippu, jos olisi joku vakkarihoitaja, jota pyytää apuun. tosin yleensä nää tulee niin yllättäen: sain pe-iltana tietää, että lauantain työpäivä alkaakin klo 13 eikä 19.

lauantai 28. kesäkuuta 2008

mitat 10 kk

eli korkeutta on ainakin se 61 cm. ehkä hieman enempikin.. 61,5?

voi kun päästäisiin vielä puntarille!

perjantai 27. kesäkuuta 2008

uusia metsäpolkuja

koirat.com:sta löytyi koirakavereita crinolle. nekalassa, eli lähistöllä, asuu hra wirtanen (serra) ja unski (corgi). käytiin pitkällä kävelylenkillä karkunvuorella ja lahdesjärvellä. ihania metsäpolkuja loputtomiin ja jopa auringonpaistetta.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

kesäkoira

crino pääsi moottoriveneeseen ja soutuveneeseen. osasi olla kiltisti sukulaisille, eikä kerjännyt kahvipöydästä. eleli lähinnä sopuisasti sheltti-Nikin kanssa. pomppi, uitti varpaitaan ja söi keppejä. tutki ojia ja sai jostain turkkiinsa mäntypistiäisiä. kakki mökin tontin ulkopuolelle ja haukahteli illalla metsälle. käpertyi nukkumaan tuolin viereen.

crino nautti juhannuksesta.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

juhannussuunnitelmat

huomenna startataan crinon kanssa kohti jyväskylää. siellä kaverin luo, jossa crino saa tutustua irlanninsetteri pessiin. yksi yö niillä ja sitten anttolaan saimaan rannalle mökkeilemään. mukana menossa myös sheltti nimeltään niki. koiria ja lomailua ja mökki. ihanaa!
niki

meneeköhän crino uimaan? O_o

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

villislenkki

käytiin ekaa kertaa crinon kanssa villakoirakerhon tampereen paikallisosaston villislenkillä. kierrettiin noin 5 kilometrin lenkki teiskossa.

aurinko paistoi ja koiruilla oli mukavaa juoksennella vapaana. mukana oli muistaakseni 8 koiraa, myös crinon veli camu ja täti nadi. eli jopa 3 isovillaa :D

pompula

saatiin lainaksi kunnon fööniä (kiitos päivi!) ja pesin crinon. koska takkuja ilmaantuu niin nopeasti, päätin vähän pompuloittaa tukkaa: söpö tuli :'D

tiistai 10. kesäkuuta 2008

tokoa ja sadetta

tänään pääsin vihdoin crinon kanssa taas tokokentälle. vettä satoi ja koirien ilmeet oli sen mukaiset, mutta hyvät treenit saatiin pidettyä.

tutustuttiin hyppyesteeseen ja sateen yltyessä siirryttiin katoksen alle juttelemaan toko-kokeen kulusta ja tekemään ohitusharjoituksia.
hyppyesteen yli mentiin ensin koirakko yhdessä, sitten koiran mennessä esteen yli ja ohjaajan viereltä. sen jälkeen käskyllä eteenpäinhyppy vaikka itse jäätiin esteen toiselle puolelle. ja lopuksi kokeiltiin vielä ilman käsimerkkiä eli pelkällä komennolla.

crino ei ihmetellyt estettä sen enenpää vaan meni yli. aluksi, kun oli vaan yksi tai kaksi lautaa, niin crino lähinnä astui sen yli. kolmannen laudan jälkeen tuli hienoja hyppyjäkin :)

ja tämän tyyppisestä esteestä oli kyse:

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

pesua ja takkuja

vihdoin sain aikaa crinon pesemiseen. sisaruksilla on ollut jo takkuja niin tiesin, että niitä on luvassa myös meidän herralla, vaikka turkkia onkin karstailtu säännöllisesti. helposti ihan pohjaa myöten ei tule kuitenkaan kammattua. turkki pääsi tosi likaiseksi ernon mökkireissuilla ja otin sitten urakaksi perusteellisen harjauksen pesuineen kaikkineen.

takkuja oli muutama pieni ja muutama isompi. punkkipanta ainakin on takuttanut niskavilloja.. tai sitten ne oli muuten vaan solmussa.
nyt meillä on taas ihanan pörröinen ja pehmoinen koira joka lisäksi tuoksuu hieman mansikalta (takkujen selvitysaine). lisäksi lyhensin crinon karvaa vähän rinnasta, pepusta ja selästä.

puhtaan koiran kanssa oli sitten mukava lähteä kaupungille -> ukkoskuuro.