sunnuntai 25. lokakuuta 2009

villislenkki

synkkää ja sadetta, mutta ei se koiria haittaa.
villakoirakerhon lenkillä oli ekaa kertaa enempi isoja kuin pieniä villoja. harmi, kun ei ollut kameraa mukana.

pienet: Sulo ja Simo sekä Kevin
isot: Crino, Camu ja Nadi sekä uusi tuttavuus Nuppi. 7 kk ikäinen puudelityttönen Scarpebox-kennelistä. eli Kukan ja Unin sisar.

halusin jonkun kuvan lenkiltä, joten tässä anne helinin ottama kuva aiemmalta villislenkiltä. ihana metsäpolku ja paljon vapaana kirmaavia koiria. lovely.

yksi juoksija huusi meille, että "koirat pitäisi olla kiinni". tottahan se on. varsinkin lenkkipolulla. toisaalta koirat ei laumassa lähde juoksijoiden tai muiden perään, niitä kiinnostaa vain toiset koirat. siinä ne kuitenkin juoksenteli ja telmi ja tämä lenkkeilijä oli kompastua yhteen koiraan. jos lenkkeilijä olisi lisäksi vielä koiria pelkäävä, olisi tilanne varmasti ollut hänelle kamala, vaikka olisi kuinka kilttejä koiria.

silti se ei saa minua laittamaan koiraani kiinni. toki jos huutaa ennen kun kohdalle on tulossa, että "koira kiinni" niin otan. tämä lenkkeilijä huusi vasta, kun oli jo meidät reilusti ohittanut. joka tapauksessa mietityttää tämä kaikki. kaupunkilaisena koiranomistajana maksamme veroa. harva liikkuu tarpeeksi tai varsinkaan liikkuisi ilman koiraa. kaupunki ylläpitää hyviä lenkkipolkuja käytettäväksi. toki ne pitäisi olla kaikille, ihmisille koirien kanssa ja ilman. talvella noihin poluillehan ei ole edes menemistä, koska ladulla liikkuminen on kiellettyä koiran kanssa. hiihtäjien lukumäärä suhteessä koiranomistajiin olisi kiva tietää.. okei, saisin lenkkeillä siellä koiran kanssa kesäisin, kunhan koira on kiinni.

onko täällä aivan mahdotonta suhtautua koiriin hieman rennommin? tai kanssaihmisiin? miksei ihmiset voi puhua toisilleen sen vertaa, että pyytää omistajaa ottamaan koiran kiinni, todennäköisesti valtaosaa ne ei kuitenkaan haittaa. samoin voisin ventovierasta pyytää poistumaan bussikatoksesta, jos hän tupakoi siinä. tai pyöräilijänä voisin soittaa kelloa jo kaukaa ihan vaan tiedottaakseni että täältä tullaan. ei kaikkea pidä ottaa niin mielettömän loukkaavana. on ok jos joku pelkää koiraani, otan sen sitten kiinni. on ok jos joku soittaa pyörän kelloa, vaikka kävelenkin reunassa jo, tiedän varautua lujaan ohitukseen. on ok jos ventovieras pyytää jotain, voin auttaa lähimmäistäni ihan mielelläni. mutta ei ole ok, että kaikki joudutaan nöyristelemään ja stressailemaan pienistä arkisista asioista ilman mitään järkeä.

perjantai 23. lokakuuta 2009

agitreenit navetalla

uusia esteitä:
A-este laskettuna tosi matalalle
-crino juoksi reippaasti yli. tais olla kiva este kun ois halunnu ottaa kunnon varaslähdöt aina kun A:ta lähestyttiin. kontakteille koski aika harvoin, mutta este oli niin matalalla, että sinne pääsi oikein helposti hyppäämään. kuulema nyt vaan innostetaan niitä kiipeämään esteen läpi ja sit aletaan kontaktien hiominen. nyt vaan kehutaan, kun menee edes suunnilleen oikeesta kohtaa.
pöytä
-helppo ainakin tälleen kun itse ei paljoa liiku. crino hyppää pöydälle käskystä ja pois käskystä. pitänee kokeilla ensi kerralla itse vähän juoksennella ympärillä.

vanhojen harjoittelua:
vinokepit
-hyvin tajus mitä pitää tehdä. tosin kepit oli aika syrjässä hallin nurkassa, joten ei pystytty meneen kuin yhdeltä puolelta. ja vain kaksi kertaa ehdittiin niitä kokeilla.
putki, suora
-innoissaan syoksyi putkeen käskystä. jee!
hyppy
- crino osaa, minä en eli ohjeeminen välillä vähän hankalaa tai ei ainakaan tarpeeksi selkeää koiralle. mentiin siin ekaa kertaa myös pieni radanpätkä.

torstai 22. lokakuuta 2009

6 vinoa keppiä

juostiin pihalla ja treenailtiin. 6 vinoa keppiä onnistui yllättävän hyvin. paremmin crino sen osaa jos ohjaan oikealta puolelta, mutta onnistui vasemmaltakin jotenkin.

ohjasin kädellä keppejen suuntaan, huudahdin käskysanan ja crino puikkelehti keppejen välistä. en ohjannut kädellä muuta kuin aluksi, mutta kannustin kyllä kehuilla jatkamaan loppuun asti.

huomenna sitten taas oikeat treenit navetalla ja uutena esteenä A.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

uusia blogeja

päivitin vähän tuota linkkilistaa ja sinne ilmestyi mm Crinon veljen ja heidän perheen blogi eli isovillat Nadi, Camu ja Sera. ja toisena Crinon äidin, Seran, pentujen blogi. ihanaa ku voi seurata heidän elämäänsä täältä kaukaakin. vaikkakin tollaset pentuasiat pitäisi olla multa kiellettyjä..

naksutin


ostin naksuttinen. en tiedä vielä ihan mite sitä käytetään enkä varsinkaan miten sitä aletaan käyttämään, mutta jotain aktivointia kaipaisin crinolle. varsinkin, että vois opettaa jotain pieniä temppuja kotona.

nyt pakko ostaa jotain superhyviä nameja ja pakko myös etsiä ja lukea ohjeita, että pystyy aloittaa.

perjantai 16. lokakuuta 2009

3. treenit navetalla

crino on loistava!

uutena harjoiteltiin tänään putkea. aloitettiin lyhyestä suorasta putkesta ja crino sujahti läpi heti, kun olin näyttänyt suunnan (ja sanoin vielä "putki"). ehkä jatkossa voidaan kokeilla mutkaisella putkella tai pidemmällä. nyt ainakin meni aivan loistavasti. koira suorittaa innoissaan ja oikein. kokeiltiin myös sarjoja tyyliin putki-hyppy-hyppy.

uutena harjoiteltiin myös hyppysarjoja erillaisilla väleillä. eli ensin kaksi hyppyä tasaisin välimatkoin toisistaan ja sitten kaksi lähekkäin. crino ei heti ymmärtänyt, että pitää hiljentää vauhtia ja sovittaa askeleet tarkemmin, mutta tokalla kerralla tajusi. yksi kokeilu oli myös esteiden kanssa, joista osa oli matalampanan ja osa korkeampana. matalat se olisi halunnut juosta vaan läpi (ja siis pudotti helposti) ja korkeampaan sen täytyikin keskittyä enemmän, jotta sai ponnistettua tarpeeksi. mutta hauskaa treeniä.

ja sitten se mitä jännitin: kepit.
kokeiltiin kolmea vinokeppiä ensin. hyvin meni. sitten neljää. hyvin vieläkin. jossain välissä toinen ryhmäläinen oli nostanut kaikki kepit maasta vinoon, joten mentiin kokeileen vielä kaikkia kerralla: ja hyvin meni sekin! ja toki kädellä ohjasin ja ei crino itsenäisesti niitä suorittanut, mutta ei mitenkään namilla nenästä vetäenkään. ohjasin kädellä noin kahden kepit päästä edestä.
oon tyytyväinen, ettei crino tehnyt paljoa virheitä kepeissä. eli jotenkin sille on jäänyt päähän miten mennään, eikä sillä loppunut mielenkiinto 8 kepin jälkeen vaan jaksoi loppuun. ja se ei siis mennyt yksin keppejä ja kepit ei ollut suorassa jne mutta mielestäni hyvä alku kuitenkin!

mukavat treenit kaiken kaikkiaan ja saatiin koko tunti käytettyä hyödyksi, kun uskalsi jo ominpäin treenailla rauhassa muita esteitä sillä välin kun muut teki ohjaajan kanssa. odottaminen kentän laidalla on vieläkin vaikeaa crinolle, jos minä oon asettelemassa esteitä kaukauna, mutta näkösällä. siihen auttoi jonkun verran luu, jonka otin sille mukaan. järsi sitä eikä heti huomannut, että on yksin. makupaloiksi olin keittänyt possun munuaisia. uusi tuttavuus, mutta hyvin toimi. ja rakenne oli hyvä, ettei kädet ja taskut sotkeentuneet.

torstai 8. lokakuuta 2009

3 vinokeppiä opittu!

crino osaa! crino osaa! crino osaa! crino osaa! crino osaa! crino osaa!

crino osaa pujotella 3 vinoa keppiä ja lähettäminen onnistuu oikealta vasemmalta ja eteenpäin. jip-jip-jippii!

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

keppejen yli hyppy?

tänään treenattiin vinokepeillä taas. kolme keppiä suoralle viivalle ja mahdollisimman vinoon kuitenkin, että välistä pääsee pujahtamaan. crino ajatteli, että helpointa suorittaa kyseinen rata on suurella loikalla kaikkien keppejen yli! ihan siis oikeasta välistä, mutta keppiloikka ei kai oo se mihin tähdätään.. hmm.

hidastettiin vähän vauhtia ja käpöteltiin samasta kohtaa. ja sit taas nopeammin ja lopulta ihan juosten kolme vinoa keppiä pujotellen. hyvä!

oltiin tuossa lähipellolla ja siellä on sellainen hyvä kaide, jossa saattoi harjoitella välillä hyppyä. crinolla oli kivaa. pidettiin tosi lyhyt treeni, ettei innostus ehdi lopahtaa.

tiistai 6. lokakuuta 2009

näyttelytreenit pitkästä aikaa

käytiin pitkästä aikaa näyttelytreeneissä.
crino juoksi mielestäni loistavasti, mutta ei antanut tutkia. omituista, koska ennen ei ole ollut mitään ongelmaa. no tunnin lopuksi antoi kyllä tutkia ja katsoa hampaat ja kaikki, mutta aluksi tosiaan veti peppua ja häntää alas ja pakitti karkuun.

juokseminen meni siis hyvin ja sain myös siirrettyä crinon peitsistä raviin pienellä nykäisyllä. myös mittakeppiin tutustuttiin ja alun pelottavuuden jälkeen se olikin ihan ok kapistus.

tamskilla on ollut hakametsän hallin pihalla treenejä viikoittain ja mukaan pääsee ilman ilmoittautumisia ja kertamaksu on jäsenille 2 €. eli eiköhän mennä toistekin, jos vain omat työvuorot on sopivat.

tuli tarpeeseen!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

3. pui-pui -treeni

kun otin sauvat eteisestä niin crino innostui suunnattomasti ja suurinpiirtein saman tien kirmas takapihalle. no kunhan sain ovet auki sen tieltä.

ulkona kuitenkaan sitä ei huvittanut mennä keppejen välistä. mietin mikä on. koira vaan nökötti eikä edes noussut istumasta saati, että olisi pujotellut tai lähtenyt pallon perään. eikö se tajua vai eikö huvita vai mikä on. kunnes tajusin, että eihän puudelia kiinnosta samat palkinnot tietenkään kolmeä päivää peräkkäin. pallo ja kinkku ei vois vähempää siis kiinnostaa enää! hölmö minä..
huvittava tilanne kun crino istuu keppirivin edessä ja sanoo selvästi katseellaan että "kyllä mä ton osaan, mutta paljon maksat että teen sen?"

tultiin sisälle ja otin eilen töistäni saamaani mustaa makkaraa ja koiruus oli taas aivan täpinöissään. virittelin kaksi keppiä pystyyn olohuoneeseen ja sanoin pujo ja crino syöksyi aivan oikeasta välistä. ja selvästi näki että se tiesi, mitä siltä pyydetään. loistava juttu. tehtiin vain kaksi toistoa ja sitten aamupalalle.

lauantai 3. lokakuuta 2009

lisää pui-pui:ta


tänään harjoiteltiin lisää. nyt vaan ihan lyhyt pikkutreeni aamulenkin yhteydessä. sauvat taas mukaan (ja pallo ja kinkkua) ja pihalle.

tein yhtä helpon "radan" kuin eilen ja jossain vaiheessa näytti siltä, että crino ymmärsi. ehkä. kun seisoin esteen oikealla puolella niin crino löysi oikean välin ja pujotteli oikein, kun vasemmalla niin se juoksi vaan koko roskan ohi. mut hei, toinen puoli onnistui!

tästä on hyvä jatkaa. ehkä ens kerralla vielä samoilla kepeillä ja jos menee huippuhyvin niin sitten keppejä vähän lähemmäs suoraa linjaa..

alla oleva kuva: crino ei siis tietenkään lähde tuolta päästä, mutta sattui vaan samaan kuvaan, kun touhusi pihalla. mutta tästä näkee aika hyvin miten kepit on aseteltu.

perjantai 2. lokakuuta 2009

kotitreenit ja "pui-pui-pui"

koska keppejä ei varmaan opi ikinä, ellei harjoittele myös kotona, päätin tänään pitää pienimuotoiset treenit crinolle pihalla. meillä on kahden viikon tauko agilityssä, joten oli jotenkin luontevaa treenata juurikin perjantaina, kun normaalisti oltais oltu klo 15-16 treeneissä.

siispä:
-kolme suksisauvaa pyöräkellarista
-ulos ja talon päätyyn (kerrostalossa siis asutaan. en kehdannut mennä tonne etu/takapihalle, kun kaikki ikkunat on niihin suuntiin. eli talon päädyssä oli hyvää tilaa.)
-kepit kujaksi. en laittanut niitä ihan suoralle viivalle vaan helpommin. ja lisäksi vielä vinoon, jotta crino voi vaan juosta läpi
-palkkioksi tennispallo ja kinkkusiivuja

istutin crinon noin metrin tai kahden päähän kujan alusta ja sitten mentiin. ensin palloa heittämällä kujaa pitkin ja sitten kädellä ohjaten ja pallo eteen vasta kun näyttää siltä että oikein menee.

ja käskysanana siis oli ensin kepi-kepi-kepi, mutta se kuulostaa liian samalta kuin A-esteen kiipee-kiipee-kiipee joten vaihdoin sen pujottelusanaan: pui-pui-pui :D

kokeilin välillä toiselta puolelta ja eri suunnista. noin 95 prosenttisesti koira teki niinkuin pitikin, mutta ei se ehkä ihan vielä tajunnut mitä tarvii tehdä. tai sit tajus. en tiedä. jatketaan kyllä ensi kerrallakin tolleen helposti, jotta oppii ainakin sen sisääntulon oikealta puolelta.

meillä oli ainakin hauskaa! tosin ite oisin jaksanut pidempäänkin, mutta crino vähän kyllästyi jossain vaiheessa. pitänee ensi kerralla pitää lyhyempi koulutustuokio. ainakin jos tehdään vaan tota samaa.