tiistai 16. marraskuuta 2010

leikkauspäivä

pikku poika kotona nukkumassa peiton alla, tötterö päässä ja kieli ulkona



crino kastroitiin tänään ja tästä seuraavat 10-12 päivää sitten toivutaan. leikkaus oli klo 13 päivällä ja vasta illalla crino heräsi, söi ja kävi pissalla. pikkasen se on vieläkin tokkurassa, mutta selkeästi sillä alkaa jo olla tylsää ja haluis kirmaamaan pihalle, muttei saa mennä. 12 päivää on muuten pitkä aika ilman juoksulenkkejä..

aamulla meno oli tällaista:






ja jos joku ihmettelee miksi crino leikkautettiin, niin lähinnä sen takia, että joskus voisi ottaa toisen koiran (poikien kanssa tuo ei oikein tule toimeen ja tytöt saa pentuja). ja toivottavasti se toinen koira on uni. näyttelyt jää, mutta koska me ollaan 3 vuodessa käyty nyt 5 näyttelyssä niin ei tuo ole ollut kovin tärkeä harrastus meille. ja mieluumin laittaa senkin rahan vaikka agilityyn tai muuhun puuhaan koiran kanssa. meidän näyttelysaavutukseksi jäi nyt 3 vara-sertiä, joten oiskos crino sit vara-valio :D

tottakai aina voi miettiä, että mitä jos joskus haluaa takaisin kehiin, mutta sitten täytyy mennä jonkun toisen koiran kanssa. taikka mätsäriin :)
jalostukseen en silti ole koskaan crinoa suunnitellut, joten mitä maailma menettää vaikka ei näyttelyissä käytäisikään? onhan se toki mukava harrastus muiden ohessa, mutta ei ehkä silti mulle must juttu.

pitäisköhän laittaa kaikki crinon ruusukkeet ja pokaalit vielä kerrran yhteen läjään ja muistella näyttelyreissuja? ja sitten lähtee niitä agilitysertejä keräämään!

13 kommenttia:

Alma kirjoitti...

Paranemista ja toipumista pikku-Crinolle! Oispa kiva, jos Unista tulis teille toinen koira, eikös siitä sais sitte näyttelykoiran jos tulee tarvetta päästä kehässä pyörähtämään? :)

emmi kirjoitti...

aika superhauskan näköistä tuo meno kun on toinen jota ajaa takaa. <3

Unknown kirjoitti...

niinpä. ja unilla on nyt kaksi sertiä ja kun se maaliskuussa täyttää 2 v niin pakkohan se on näyttelyyn viedä sitten ;)

crino on henkisesti jo toipunut ja sen mielestä se vois ihan hyvin juosta pihalla jo ihan täysiä :D
huoh, miten ton saa viihtymään rauhassa?

Unknown kirjoitti...

emmi: toi uni rakastaa juoksemista. ei tarvi olla keppejä tai palloja tai mitään muutakaan, kuhan on tonttia missä juosta! ja crino voi sit saalistaa..

Lembardi kirjoitti...

..miten nuo kakarat voi erottaa sitten toisistaan — pitäiskö ne pukea tai ainakin kammata hieman erilailla?

Johanna kirjoitti...

Hih, sama meno näyttää Unilla olevan kuin Pupun kanssa. Meil on muuten sit Pupukin vara-valio :oD
Unin ja Crinon itse erotan ainakin hännästä, Unilla on suora ja Crinolla kieppi.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttelysäännöt muuttuvat 1.1.2011. Sinne on tulossa seuraava kohta:

Näyttelyyn ei saa osallistua
...
* uros, jolla ei ole normaalit kivekset, ellei urosta ole kastroitu vamman tai sairauden takia,
mistä on esitettävä Kennelliiton hyväksymä eläinlääkärintodistus. Lisäksi vaaditaan
eläinlääkärintodistus tai näyttelytulos, josta ilmenee, että uroksella on ollut vähintään 6 kk.
iässä normaalit kivekset...

http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/2B065921-5B99-4459-8A93-FD57FF89DA46/0/koiranayttelysaannot_voimassa01012011.pdf

Tiedä sitten, miten tuota "vamman/sairauden" -kohtaa tullaan tulkitsemaan jatkossa :)

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tarkoitin siis, että voi olla mahdollista, että Crino pääsee vielä näyttelemään virallisiinkin kisoihin tulevaisuudessa.

Unknown kirjoitti...

mietinkin, että oisko pitänyt kysyä lääkäriltä, että viitsisivätkö kirjottaa mulle jonkun todistuksen vaikka crinon eturauhasvaivoista tms :P

leila: eikös niillä ole vähän erilaiset kampaukset kun unilla on lahkeelliset housut. tosin taitaa lahkeet kohta lähteä, jos mie saan päättää :) mutta sitten crinolle taitaa tulla läppäkorvalookki. ja tosiaan erilaiset hännät ja crino on jytkympi.

johanna: melkonen juoksija kyllä tuo tyttö. onneksi lähellä on mm tuollainen aukea, jossa kirmata. käytiin pikku metsässäkin juoksentelemassa, mutta jos mennään ilman crinoa, niin uni löytää jonkun pupujussin sieltä aina ja sit vähän haastavampi saada takas luokse :D voiku 12 päivää menis nopeasti ja noi pääsis yhdessä juokseen taas..

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Onnea tulevaisuudelle, kyllähän tyttö ja poika toimeen tulevat =D

Toivottavasti törmätään! Terveisin Elin, Vickan ja Unin harmaa siskopuoli Nala

Unknown kirjoitti...

kiitos :D
yritetään kyllä kaikkemme. ja toivon, että uni sopeutuu uusiin ihmisiinsä, hih.

ja nähdään!

Laura kirjoitti...

voitas treffata nyt vaikka joku päivä ,niin vois Uni kirmailla Dollin kanssa :) ja purkaa sitä energiaa :DD
uskon että tytöt tulisivat juttuun :)

Unknown kirjoitti...

multa peruuntu huomiselta ohjelma joten voisko se käydä? pääsen viideltä töistä ja voin harjoitella liikkumista bussilla ton kanssa.

dolli ja uni vois olla melko nopea ja vähän kuunteleva kaksikko :D