lauantai 6. maaliskuuta 2010

yhdet treenit ilman merkkailuja!



tässä kopiona, mitä laitoin villakoirafoorumille:

"yhdet hyvät treenit nyt takana! ei yhtään merkkausta.

tein niin, että koira oli koko ajan lyhyessä hihnassa kiinni seinässä paitsi kun tuli meidän vuoro mennä radalle. eli ei menty kuin muutama pieni yksittäinen harjoite normaalien kuvioiden lisäksi. lisäksi odotellessamme en käskyttänyt mitään temppuja koiralle tai muutenkaan huomioinut sitä mitenkään, seisoin vain vieressä rauhassa ja koirakin oli rauhallinen. sitten kun tuli oma vuoro niin koira oli tietty hirveen innokas tekemään yhteistyötä tylsän odottelun jälkeen ja ei siis jäänyt nuuhimaan omiaa vaan tuli innoissaan mukana. omana lisänään oli uudet namit eli kuivatut pehmeät lihanpalat. myös kävellessämme kentällä hihnassa pidin hihnan melko tiukalla, jotta nuuhkimaan ei päässyt ja kesken treenien käytiin vielä ulkona pissalenkillä.

ja vaikka tälläkin kertaa oli pitkiä ratoja pysyi koiran mielenkiinto korkealla, kun esteet niissä oli kuitenkin helppoja ja mielekkäitä. ja mulla siis kohtalaisen rauhallinen villakoira, jonka motivoinnissa ja innostamisessa on aina ollut ongelmansa. mielellään nuuhkii ja touhuaa yksinäänkin.

pitänee jatkaa tällä tyylillä, koska ainakin nyt toimi. ainut ongelma on, että lämmittelyt jäi siis vähälle paikallaan nököttäessä.."

Ei kommentteja: