torstai 31. joulukuuta 2009

uudenvuodenlupaus

innostuneena maaseudun rekikoirista ja luonnonmukaisesta elämisestä lisäsin haavelistalle maalle muuton, lampaiden hankinnan ja koiran BARF-dietin. eli uudenvuoden lupauksena aion koittaa barffiruokavaliota crinolle.



tavoitteena vähäpätöisesti
-koiralle luonnonmukainen ruoka
-terve koira (silmät, korvat, turkki)
-maistuva ruoka
-hyvät hampaat
-hyvänhajuinen hengitys
-onnellisuus ja tyytyväisyys :D

eli suuntasin lielahden barffi.net -kauppaan. onneksi sain sieltä erittäin hyvät ja selkeät neuvot alkuun. aion nyt kuitenkin alkuun totutella crinoa pikkupikkuhiljaa kasvismössöihin, maksaan, loheen ja ennen kaikkea luihin ja raakaan lihaan. makuun ei todennäköisesti tarvitse totutella, sen verran nopeesti hävisi ensimmäiset jääteneet kanansiivet.

ruokaa päivittäin 750 g, joka jaettuna kahteen annokseen.
-kerran päivässä 375 g lihaa ja luita. noin 50/50 luuta (kalsium) ja lihaa.
-kerran päivässä mössöä, joka sisältää 50/50 soseutettua kasvista ja lihaa/sisäelimiä/kalaa (D-vitamiini, rasvahapot)/maksaa (A-vitamiini) sekä tilkan kylmäpuristettua öljyä (E-vitamiini).

mössöaterioilla voi myös antaa yhtenä päivänä pelkkää kasvista ja toisena pelkkää lihaa. kala ja maksa kannattaa kuitenkin jakaa useammalle päivälle, ettei massu mene sekaisin. kasvissoseen sekaan kelpaa lisäksi vaikka raaka kananmuna (B-vitamiini, biotiini =turkki) tai piimä/kermaviili/raejuusto.

eli pakasteessa on nyt 375 g pusseina kanansiipiä ja kanan selkiä (kana on kuulemma hellempää masulle näin alkuun). lohta sekä maksaa 375 g viikkopusseina. ja vihanneksia kahden päivän annoksena. ostin lisäksi valmista liha-kasvissekoitusta, jolla totutan crinoa raakaan ruokaan. sekä tietty yksittäisiä siipiä annan sille alkuun maisteltavaksi.

toivottavasti tämä toimii.

poodeli-barf-sivu jolta nappasin kuvan. en oo kyllä vielä lukenu tota sivua loppuun, onko se fiksu..

lainaus murrenmurkinasivuilta
"Koira 25 kg, normaaliaktiivinen. Lasketaan kokonaisruoka 3% mukaan.
· Kokonaisruokamääräksi tulee 750 g/pv
· 60 % eli lihaisten luiden osuus on 450 g /pv
· kasvisten ja lihojen 300 g/pv

Oletetaan, että koira syö kaksi kertaa päivässä ja halutaan antaa lihainen luuateria, sekä kasvisateria.
· Lihaisia luita: broilerin siivet 4-6 kpl
· Kasvikset/lihat: 150g/150gpv "

zayonaran barffisivut

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

agility jatkuu..


päätettiin jatkaa harrastusta ensi vuodelle.

alkeiskurssimaksun täydennys kausikorttiin 40€. lisenssimaksu 43€. TamSKin jäsenmaksu ensi vuodelle 18€. joo ei oo ilmasta tääkään. tosin jos päästäis keväällä lähemmän hallin kurssille niin vois helpottaa toi kulkeminen. toistaiseksi ollaan kuitenkin pirkkalan navetalla.

ja perjantaina, uuden vuoden päivänä, on seuraava treenikerta. pakkasten takia ei oo ollu treenejä nyt viikkoihin, mut nyt pitäis onnistaa. onneksi kouluttaja on lisännyt myös pikkutreenejä eli puolen tunnin jaksoja pitkin viikkoa. jos joskus aikataulut sattuis sopimaan niin vois mennä kontakteja treenaan sinne.

löysin muuten hienon hupparin netistä. saiskohan tollasen tilattua suomeen..

maanantai 28. joulukuuta 2009

joulu ja joulun jälkeiset huskyt

oltiin joulu rovaniemellä vanhempieni luona ja sitten lieksassa ernon kaverilla.

rovaniemellä crino sai päivystää joulupöydän alla ja lenkkeillä pakkasessa. yhden päivän crino myös joutui olemaan mun äidin ja isin hoidossa, kun mentiin leville ernon kanssa. crino oli ollut kiltisti: vetänyt hihnassa ja jättänyt ruoat syömättä. hmm.

crino ja me napapiirillä japanilaisturisteja ihmettelemässä:

päivystys joulupöydän alla. ei tainnut kyllä mitään tippua.


lieksassa oli loistavaa ja crinokin tuli toimeen 5/6 alaskanhuskyn kanssa. Tsörtti tosin lietsoi vähän agressioita muihinkin koiriin, joten se jäi häkkiin odotteleen kun lähettiin jäälle koko lauma. mutta 5 uutta ystävää siis! huskyt olivat kaikki hieman ihmeissään ensin, koska tällä uudella tuttavuudella oli häntä pystyssä ja korvat luimussa (eli luppakorva). crino kuitenkin sekoittui porukkaan hyvin. hassu kaupunkilaispuudeli.

portista pihalle porukalla

rannassa juoksentelua




lumien puhdistusta ennen sisälle menoa

perjantai 18. joulukuuta 2009

pimeää metsää

klo vasta 19, mutta säkkipimeää ja pakkasta jotain 17 astetta. onneksi crinoa ei kylmä haittaa, niin ei tarvi takkeja puella. tassujen pohjaan jäi eilen jääpallot, joten leikkasin karvat pois sieltä. nyt taas mennään ja lujaa.




metsässä vastaan tuli tällanen hirviö

maanantai 14. joulukuuta 2009

lelulaatikko

kun villakoiralle tulee tylsää, se menee lelulaatikolleen ja valkkailee mieluisia leluja leikittäväksi. en ehtiny ottaa kuvaa valitsemisesta, mutta lopputulos on tämä, että lattialle on tuotu ikivanha luu sekä kettupehmolelu. taustalla puinen lelulaatikko.

lauantai 5. joulukuuta 2009

turkin kasvatus tyhjästä

nyt se alkaa! mie haluun pörröisen villakoiran taas. hirvee tsemppi päällä ja ehkä me ensi vuoden lopulla päästään jo näyttelyyn?

tässä lähtötilanne. pari viikkoa sitten vedettiin koneella koko koira nakuksi. sormet ristiin, että jaksan sen pesurumban läpi!
olen nyt harjoitellut ja joka päivä tehnyt pieniä turkinhoitotöitä, jotta tää muodostuisi säännölliseksi hommaksi heti alusta pitäen. esim tänään nypin korvat, eilen putsasin ne ja toissapäivänä ajoin kuonokarvat.
suunnitteilla on myös kunnon trimmauspöydän osto.

ps. mikä siinä on että mikään makuupaikka ei ole tarpeeksi iso villakoiralle?

perjantai 4. joulukuuta 2009

agia ja se meni hyvin!

eli loistavat treenit taas takana. jes! mutta nyt olikin "kevytkalkkuna" -nakkeja ja motivaatio koiralla siis kohillaan.

puomi meni loistavasti myös korkeana. ekaa kertaa siis oikeessa korkeudessaan. pussi opittu. yllätyin, että crino uskalsi nenällään puskea sieltä läpi. ekat kerrat pussin suusta näkyi läpi, mutta nyt se oli jo ihan normaalisti. rengasta mentiin ekaa kertaa, keppejä harjoteltiin taas vähän lisää ohjaaja menosuuntaan.

uutena ohjausliikkeenä oli (meneeköhän nimi oikein) sylikääntö. hyvin toimi vaikkakin olin eka ihan liian lähellä ja meni vähän töksähdellen. samoin putken ja A:n ollessa lähekkäin oli hiukan haastetta saada crino putkeen, ennen kuin se on jo A:n harjalla.

treenejen jälkeen päästiin vielä metsään koulukaverien kanssa leikkimään (ja pikkasen tappelemaan. heh.)

ja vaikka alkeiskurssi on kohta ohi, niin harrastus jatkuu! pitää vaan hankkia lisenssi ja maksaa kausikortin ja alkeiskurssin erotus. sekä sit ens vuoden jäsenmaksu tietty. huh. no, on tää sen verran kivaa, että jatketaan!