lauantai 30. elokuuta 2008

tampereen ryhmis 30.8.

voi mitä häsellystä. crino laukkasi camun perässä. en saanut sitä rauhoittumaan millään. tuomari villitsi ja halaili crinoa. pyörittiin ja hyörittiin. ehkä yksi raviaskel.

tuomari löysytti crinon ponkkarit, oli kuulema liian kireällä. halusi myös että juoksen remmi löysällä -> lisää laukkausta ja peitsailua minne sattuu.

ikinä ei olla noin sekavasti esiinnytty. toisaalta toihan vaan kertaa harjotuksen puutteesta :S

susanne kuratko, itävalta:
vuoden ikäinen. kauniit tummat silmät. hyvä leikkaus. saksipurenta. erinomainen pigmentti. erittäin hyvä luuston vahvuus. erinomainen rintakehän syvyys. tempperamenttinen liikkuminen.
esiintyi urosten kilpailuluokassa elegantimmin ja itsevarmemmin. ->PU4


eli saatiin JUN-ERI, JUK3, PU4. tuo maininta pu-kisasta johtui siitä, että junnuissa camu oli toinen ja me kolmantena. pu-luokassa me kuitenkin voitettiin camu. omituista.

lisäksi pääsin handlaamaan pupun ja fean. pupu valitettavasti hylättiin puuttuvan hampaan takia :( fealla meni ihan hyvin, mutta en oikein osannut kumpaakaan noista tytöistä esittää, kun aristivat takapuoleen koskemista niin paljon. en saanut aseteltua häntää ja jalkoja niinkuin olisin halunnut.
-> lisää harjoitusta ;)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Seuraavalla kerralla Fean kanssa neito todennäköisesti antaisi sun jo toimia ihan tahtosi mukaan - jos se on riittävän luja ;) - Fealla kun on tämä "eka kerralla kaikki on jokseenkin nuivaa"-tyyli monissa asioissa. Näihin eivät luonnollisestikaan lukeudu herkkuruuat tai kivojen koirien kanssa leikkiminen, vaan sellaiset asiat, jotka tulevat "ihmisten takataskusta"...HM!

Unknown kirjoitti...

se on jännä jos oma koira aristaa jotain niin itse pysyy topakkana ja päättäväisenä, mutta jos se on vieras koira niin ei tiedä, että onko sillä oikeesti joku hätä vai "esittääkö" vaan arkajalkaa.
ja sitten pelkää, että komentamalla se alkaa pelkäämään ja inhoamaan mua vaan enemmän :P